13. -15.12 Um phangin takametsät, seikkailumeininkiä

Kuski rattiin ja lava-auto alle ja eikun seikkailuun. 160 kilometriin satiin kulumaan yli neljä tuntia, sillä tie oli erittäin kapea, mutkikas ja töyssyinen. Vauhti ei siis onneksemme ollut päätä huumaava, koska tien jyrkkyydestä johtuen, sitä ajettiin lähinnä kakkosella. Perillä Um phangissa vaihdoimme kulkupeliksi kumiveneen ja seuraksemme saimme oppaan ja apupojan. Ennen vesille pääsyä Jussi oli paikallinen nähtävyys thaituristien keskuudessa ja "joutui" poseeraamaan tyttöjen kanssa. Laskettelimme jokea alas tiheän viidakon ympäröimänä. Puolessa välissä pysähdyimme "virkistäytymään" kuumalle lähteelle ja loppumatkasta näimme kahden veneessä olevan pikkuapinan lisäksi ihan niitä karvaisiakin apinoita puissa. Koko perhe innoissaan! Aikataulusta oltiin sen verran myöhässä, että suunnitelmassa olleet vaellus ja vesiputouksen bongaus vaihtuivat 40 minuutin erittäin töyssyiseen lava-automatkaan suoraan leirintäalueelle. Toinen poikkeus suunnitelmiin oli se, ettei rinkkamme ollutkaan seurannut meitä, kuten matkaa varatessa oltiin sovittu, joten Jussin hieman ärähdettyä kuskimme suoritti kivan kolmen tunnin pimeänajon ja haki sen Um phangista.

Yö teltassa oli aikuisille kylmä ja pitkä, mutta lapset nukkuivat autuaan onnellisina. Aamupalan jälkeen lähdimme jalan katsastamaan Thaimaan suurinta ja Aasian kuudenneksi suurinta vesiputousta, Thee Lor Sueta. Putous oli maineensa veroinen ja sinne pääsi myöskin polskimaan. Oppaamme mukaan näin kuivalla kaudella hyppiminen oli "vähän" vaarallista. Tulkitsimme sen vaaralliseksi, joten hypyt jäivät hyppimättä. Extremen reissusta teki kuitenkin se, että kävelimme parhaimmalle pällistelypaikalle aavistuksen verran vaativampaa reittiä, muunmuassa pienemmän putouksen yläreunaa pitkin tasapainoillen. Kannatti, komiaa oli.

Lounas leirissä, kamat ja lapset kantoon ja vaellusta viidakossa kolme tuntia. Jännityksellä odotimme, mihin olimme kävelemässä, sillä meillä ei ollut hirveästi ennakkotietoa/-oletusia/-odotuksia kohteesta. Tupsahdimme Karen-heimon 350 asukkaan Ko Tha -kylään. Ensivaikutelma oli, että kylässä asuu pelkästään pikkulapsia, sen verran heitä heti meidän ympärillä kirmasi. Yösijamme tällä kertaa oli paalujen varassa kahden metrin korkeudessa killuva "talo" (katos muutamalla seinällä), jossa lattia irtonaista bambusälettä. Ennen auringonlaskua kävimme peseytymässä läheisessä vesiputouksessa. Jussi seikkaili oppaan kanssa putouksentakaiseen tippukiviluolaan Elinan kaitsiessa lapsia rannalla.

Tunnelmoidessamme illallisella uskomattomassa fiiliksessä sitä, että me ollaan nyt täällä periferiassa kylässä, jossa miehet käyttää hametta, naiset kantaa lapsia kantoliinoissa, vähäinen sähkö tulee aurinkopaneeleilla ja possut, kukot ja pikkulapset juoksee vapaina pitkin kylänraittia, paikalle pölähtää joukko mölyäviä ranskalaisia ja rikkovat ihmisen mielenrauhan. Kaiken lisäksi ne majoittuivat samoille lavereille kanssamme ja pitivät mölyä yllä yö myöhään, ettemme saaneet oikein nukuttua (lapset nukkuivat kyllä). Kylän kukot herättivät neljän aikoihin, jäi yöunet hieman lyhkäsiksi. Aamulla emme olleet yhtään vahingoniloisia, eipä vissiin, kun yksi ranskiksista tippui puoliksi bambulattian läpi =)

Ei tarvinnut turistin aamulla paljoa liikkua omin jaloin, kun norsut tulivat hakemaan meitä suoraan aamupalalta korkeasta majapaikastamme. Ilman suurempia ohjeistuksia ja yhteistä kieltä norsukuskiemme kanssa painelimme viidakon siimekseen, jossa taivalsimme kolme tuntia keinuvassa kyydissä. Maijan ja Jussin meno oli tasaisen rentoa, kun taas Elina joutui pitämään koko matkan käsilihakset piukeina Akselista kiinni. Syy tähän oli hieman erilaisesti muotoillut istuimet. Norsuilun jälkeen murua rinnan alle ja tuskastuttavan pitkä paluumatka lava-autolla takaisin Mae Sotiin ja tuttuun hostelliin.

Huomenna matka jatkuu edellämainitun poliisikapteenin järkkäämällä privaattiautolla ja kuskilla pohjoiseen päin kohti Mae Hong Sonia yhden yöpymisen taktiikalla Mae Sariangissa. Julkisilla matka taittuisi kymmenen kertaa halvemmalla, mutta silloin emme voisi pysähdellä matkanvarsinähtävyyksillä. Blogia päivitetään seuraavan kerran, kun olemme nettiyhteyksiä ääressä.