Nyt se on myönnettävä itsekin: hulluja ollaan. Otettiin fyysisesti himpun verran haastava päivän vaellus kolmen heimokylän lävitse Mae Hong Sonia ympäröivässä vuoristossa kantaen lapsia selässä. Reitin varrella oli nousuja, laskuja, peltoja, viidakkoa ja lähes läpipääsemätöntä puskaa.
Kaksi vierailemistamme kylistä kuului Hmong-heimoille, joilla oli tänään uuden vuoden aatto ja juhlavalmistelut käynnissä. Lapsilla ei ollut koulua ja perheet valmistivat juhla-aterioita hengille uhraamistaan sioista. Sen verran heimojen elämä poikkeaa meikäläisten elämästä, että he ovat ruoan suhteen lähes omavaraisia, miehillä voi olla viisikin vaimoa ja uskontona on aminismi. Hmongit tulevat alunperin Kiinasta ja siksi he rakentavat talonsa maantasalle, eivät pölkkyjen päälle niinkuin muilla on tapana.
Yksi kylä oli meille jo Umphangista tuttuja Karen-heimolaisia, yksiavioisia kristittyjä ja budhalaisia sulassa sovussa. Heillä ei ollut juhlapäivä vaan muuten vain vapaata, sillä he tekevät hommia sadekaudella neljä kuukautta (kaikki kylät saivat elantonsa vihannesten viljelyllä) ja hölläilevät loput kahdeksan.
Joka kylässä ensimmäinen kysymys oli, ovatko Maija ja Akseli kaksosia, ja toinen kommentti, että miksi me raahamme niitä tänne viidakon keskelle. Jälkimmäistä ehdimme itsekin muutamassa rankassa nousussa pohtia.
Päivä oli antoisa, opas oli reissumme ensimmäinen, joka puhui ymmärrettävää englantia ja ymmärsi myös mitä me sanottiin. Saimme paljon tietoa sekä kylien elämästä että koko maan meiningeistä. Thaimaalaiseksi mies oli erittäin puhelias ja vitsikäs höpöttäjä, ja meille tuli erittäin selväksi, ettei hän ole mikään suuri monarkiafani ( täällähän ei ole sallittua julkisesti kritisoida kuningasta). Maisemat oli taas kerran upeat ja kylät mielenkiintoisia, mutta fyysisesti vuorien kipuaminen 15 kilon lisäpaino selässä oli sen verran rankka suoritus, että emme ehkä pääse huomenaamulla ylös patjoiltamme. Tai pakkohan se on päästä, sillä buukkasimme samalta tyypiltä huomiseksi autoretken kiinalaiskylään ja vesiputoukselle.

Ei ihan modernein hella taustalla

Hyvän siskon kuuluu kantaa veljeä selässä

Sikaa pistetään juhlakuntoon

Kylänraittia

Päiväkoti
Kävelymaisemia

Tauko viidakossa

Kaksimetrisessä kehoa viiltelevässä heinässä rämpiminen oli aavistuksen verran rankka kokemus

Alas kylään kävelimme ja edessä olevaa pikku rinnettä kapusimme

Maisemat kohdillaan

Akseli sai oppaalta aurinkovarjon

Koulu

Elina lounastaa. Taustalla lapset tekevät tuttavuutta kylän lapsien kanssa

Ei ehkä ihan modernein uuni osa 2

Kylänraittia

Maija sai sokeriruokoa

Kylän äijät valmistautuvat uudenvuoden juhlintaan

Kyläpahainen

Ja sama vähän korkeammalta

Peltomaisemaa
Kommentit