Loistavan aamupalan jälkeen siirryttiin aamupäiväksi uima-altaalle lillumaan. Lounaaksi euron annokset kylillä ja ravintolassa oli peräti puupöydät. Jussi on aikaisemmin ollut sitä mieltä, että jos ei ole muovipöytiä ja tuoleja, niin ei voi olla hyvä ruokapaikka, väärässä oli Jussi.

Maijan olemus jo ruuan aikana niin hasardi, että lapsille suotiin kunnon päikkärit ja sen jälkeen youtubesessio joululauluja. Tarkoitus oli illalla mennä johonkin eurooppalaistyyliseen ravintolaan joulupuffettiin, mutta eihän me mistään sellaista löydetty. Erinomainen italialainen ravintola kuitenkin löytyi. Vaikka henkilökunnalla oli poron sarvet päässä ja lapsillamme tonttulakit niin ei nyt ihan joulutunnelmaan päästy. Ruoka oli kuitenkin erinomaista ja viini maistuvaa. Henkilökunta vaikutti kiireiseltä paitsi silloin kun he parhaimmillaan kolmen hengen voimin viihdyttivät lapsiamme. Lasku tuntui alkuun melkoiselta, mutta jos alkupalat, juomat viineineen, pääruuat ja jälkiruuat juomineen maksaa nelisenkympiä neljältä hengeltä niin ehkä se oli juhla-ateriaksi ihan ok summa.

Ps. Hieman vaikea pitää Akselia karkittomana kun tänään lapsille on tarjottu kolmesta eri paikasta karkkia joululahjaksi.

IMG_0891.jpg

Äijät altaalla

IMG_0893.jpg

Ei ihan taitaisi täyttää EU-standardeja nämä bamburakennustelineet

IMG_0897.jpg

Suoraan päikkäreiltä youtubeen

IMG_0905.jpg

TONTTU

IMG_0912.jpg

Yritä nyt noiden keskimmäisten kanssa ottaa jotain sivistynyttä kuvaa...